Suomen talvi on pitkä, kylmä ja pimeä. Voi olla hieman hankalaa huopikkaat jalassa, otsalampun kanssa suunnistaa golfradalla kahden metrin hangessa. Iloinen uutinen on se, että golfia voi myös harrastaa sisätiloissa. Melkeinpä kaikkia urheilulajeja voi harrastaa myös sisätiloissa. Suuret urheiluhallit mahdollistavat erilaisten urheilulajien harrastamisen sisällä, mikä on hienoa, varsinkin talvella. Perinteisiä sisälajeja ovat jalkapallo, salibandy, lentopallo, sulkapallolle, tennis, pöytätennis ja käsipallo. Uinti ja kuntosaliharjoittelu kuuluvat monen suomalaisen kuntoilijan ja urheilijan arkeen. Palloilulajit ovat ehkä suosituimpia sisälajeja suomessa.

Lentopalloa on pelattu suomessa 1930-luvulta lähtien, ja lajin katsotaan olevan suhteellisen hankala oppia sen moninaisten sääntöjen vuoksi. Suomessa pelataan lentopalloa EM-tasolla hyvälläkin menestyksellä. Lentopallosta on kehitetty muutamia versioita, rantalentopallo ja suolentopallo. Näitä lentopallomuotoja tosin on suhteellisen hankalaa harrastaa sisätiloissa.

Salibandy on mm. jääkiekosta ja jääpallosta vaikutteita saanut mailapeli, jossa käydään kisoja maajoukkue ja MM-tasolla, sekä nais- että miesjoukkueina. Salibandy on suosittu sisäpelilaji, joka on rantautunut meille naapuristamme Ruotsista. Salibandyn rennompi versio, jossa sääntöjä on hivenen muokattu, on sähly, jota pelataan enimmäkseen harrastemielessä, kaveriporukoiden kesken. Salibandyn harrastajia on Suomessa noin 350 000 ja lajin parissa on 850 jäsenseuraa, joilla lisenssipelaajia 45 000.

Sulkapallo on mailapeli, jota pelataan kaksin- tai nelinpelinä. Sulkapalon pelaaminen on ollut aluksi suhteellisen pientä Suomen Sulkapalloliiton perustamisesta vuodesta 1954, aina 1980-luvun loppupuolelle, kun harrastajamäärät yhtäkkiä kasvoivat rähähdysmäisesti ja lajin suosio kiiti ohi jopa ylisuositun tenniksen. Luultavasti suosion kasvun yhtenä syynä oli kansainvälisesti menestynyt suomalaissulkapalloilija; Pontus Jäntti, joka voitti EM-kultaa vuonna 1987.

Sulkapallon harrastajia on suomessa yli 170 000 ja on selkeästi suositumpi laji kuin tennis ja pöytätennis. Vertailun vuoksi voisi mainita, että kiinalaisista sulkapalloa harrastuksenaan suosii 15 % väestöstä, eli noin 200 miljoonaa ihmistä. Sulkapallo on nykyisin olympialaji ja sen suuriin menestyjämaihin kuulu muun muassa Kiina.