Suomi on todellakin talvilajien luvattu maa. Talvella harrastettavien lajien määrä liikkuu varmasti sadoissa, mutta tässä käydään muutama yleisimmistä ja tunnetuimmista lajeista. Kenties sinunkin kannattaisi lähteä näytön ääreltä ulos kokeilemaan jotain näistä hauskoista harrastuksista?Hiihtäminen on perinteisimpiä suomalaisia lajeja, mutta lajin suosio on kärsinyt kovasti erityisesti vuoden 2001 Lahden dopingskandaalin jäljiltä. Hiihtoa harrastetaan enemmän iäkkäiden keskuudessa, eivätkä nuoret ole innostuneet vetämään suksia jalkaansa enää entiseen tapaan. Hiihto ei ole kuitenkaan tietenkään liikuntamuotona muuttunut mihinkään, ja harrastajia löytyy Suomesta edelleen muita talvilajeja enemmän, jääkiekkoa lukuunottamatta.Laskettelu suksilla tai lumilaudalla on jo pitkään ollut suosituimpia talviharrastuksia niin nuorten kuin aikuistenkin keskuudessa. Erityisesti lumilautailu on saanut huomiota ja kiinnostusta nuorison keskuudessa muodikkaana liikuntamuotona. Laskettelu on kuitenkin useimmille liian kallis harrastus, jossa varustekulujen lisäksi hiihtokeskuksien kausikortit ja matkustuskulut nousevat kohtuuttomiksi.Moottoriurheilu on Suomessa ollut jo pitkään kova juttu, eikä talvellakaan tarvitse jäädä ilman bensiinin katkeraa tuoksua – moottorikelkat ovat erinomaisia touhuamisvälineitä hurjapäille, jotka vaativat vauhtia myös vuoden kylmimpinä kausina. Kelkkailu on toki kallis harrastus, mutta talvikaudella jokainen moottoriajoneuvoista kiinnostunut saa rahoilleen varmasti vastinetta. Riskinä harrastukseen sijoittamisessa on talvien vähälumisuus, jolloin kelkka on jätettävä talliin odottamaan seuraavaa vuotta. Oman kelkan seisottamista voidaan välttää harrastamalla moottorikelkkailua vuokravälineillä, mikä tosin tulee pitkällä aikavälillä vielä kalliimmaksi.