Jalkapallo on yksi maailman suosituimmista urheilulajeista. Sen pelaaminen on helppoa, sillä se vaatii vain iloisen mielen, pallon ja joukkueen. Jos itse pelaaminen ei innosta, ei hätää, sillä myös muiden pelaamista on hauska seurata. Otteluita näkee netissä, baareissa, televisiosta ja toki myös livenä, ja moni lisää katsomiseen vielä vedonlyönnin: kuka tekee ensimmäisen maalin?

Vedonlyönti ja illanistujaiset

Monet innokkaat jalkapallon seuraajat tietävät joukkueista ja niiden kokoonpanoista niin paljon, että voivat hyödyntää taitojaan rahapeleihin. Jos ottelijoita seuraa aktiivisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, saattaa saada ensimmäisten joukossa tiedon loukkaantumisista tai uusista pelaajista. Tällaista tietoa voi hyödyntää vedonlyönnissä, sillä esimerkiksi kokoonpanomuutokset voivat liikuttaa pelin kertoimia valtavasti, ja tietenkin molempiin suuntiin.Monet fanit ovat harrastuksensa kanssa yksin, mutta yhä useammat ovat alkaneet tutustua toisiinsa esimerkiksi Facebook-ryhmien kautta, ja osa löytää toisensa lajiin liittyvistä tapahtumista tai vaikka treeneistä. Muiden samanhenkisten kanssa on mukava järjestää illanistujaisia, joissa keskustellaan yhteisistä mielenkiinnonkohteista. Ottelupäivinä fanit taas voivat koota kisakatsomon, jossa herkutellaan, juodaan ja kannustetaan oma suosikkijoukkue voittoon.

Fanituotteet

Kaikista innokkaimmat jalkapallon seuraajat voivat sonnustautua erilaisiin fanituotteisiin. Kannattajalle sopivat tuotteet löytyvätkin netin eri online-kaupoista, joissa on runsas valikoima t-paitoja, huppareita, shortseja, pipoja, sukkia, reppuja ja esimerkiksi puhelimen suojakuoria, jotka kirjaillaan suosikkijoukkueen logolla. Näitä fanituotteita voi käyttää esimerkiksi suosikkijoukkueen otteluita katsoessa, heidän saavutuksiaan juhliessa tai toki myös koulussa ja töissä.Vaatteiden lisäksi kannattaja voi hankkia mukeja, kyniä ja pullonavaajia, pieniä fanilippuja unohtamatta. Fanituotteet sopivat hyvin myös jalkapalloilijalle itselleen, joka voi ostaa muun muassa oman joukkueen logolla varustetun jalkapallon, juomapullon ja hikipyyhkeen. Jos otteluiden seuraaminen kotisohvalta kuulostaa mukavammalta, uskollinen fani voi myös kääriytyä suosikkijoukkueen väreillä koristeltuun vilttiin tai lakanoihin. Valinnanvaraa kyllä riittää!

Otteluliput

Jalkapallofani seuraa otteluita paitsi televisiosta, myös paikan päältä. Koska otteluliput menevät yleensä todella nopeasti, ostajan täytyy olla varautunut etukäteen. Lippuja täytyy joko mennä jonottamaan fyysiselle lippupisteelle tai ne voi yrittää napata itselleen netistä. Hyvin valmistautuneella ostajalla on syötettynä kaikki tarvittavat tiedot jo etukäteen, jolloin ostohetkellä ei tarvitse painaa kuin vain yhtä nappia.