Posts with category - Blogi

Pelaaminen harrastuksena

Pelaaminen on suosittu ja monipuolisuutensa ansiosta kaikille sopiva harrastus. Monet pelaavat kännykällään, pelikonsolillaan tai tietokoneellaan. Samoin perinteiset kortti- ja lautapelit pitävät vuodesta toiseen pintansa niin kaveriporukoiden illanistujaisissa kuin koko perheen kesken aikaa vietettäessä.

Jotkut keskittyvät mielellään pelkästään tiettyyn pelikategoriaan, kun taas toisten harrastusrepertuaariin kuuluvat niin roolipelit, lautapelit, konsolipelit, e-urheilu kuin kasinopelitkin. Kukin voi harrastaa myös tavallaan: Yksin tai yhdessä muiden kanssa. Rennosti tai kunnianhimoisesti.

Lautapelit ja konsolipelit sopivat sosiaaliseksi harrastukseksi

Lautapelejä on tarjolla laidasta laitaan. Osan pelaa läpi nopeasti kaikenikäisten kanssa. Osa aikuisten monimutkaisista strategiapeleistä taas saattaa kestää tuntikausia. Kaikkia lautapelejä kuitenkin yhdistää se, että niitä on mukava pelata yhdessä ja pelaamisen ohella pelaajat voivat vaihtaa kuulumisia ja seurustella keskenään. Monia konsolipelejä on mahdollista pelata myös yksin, mutta toisaalta porukassa pelaamisessa on tunnelmaa. Pelaajat voivat järjestää esimerkiksi turnauksia tai illanistujaisia pelailun ympärille, ja netin välityksellä peliporukkaa voi laajentaa ympäri maailman.

Kasinopeleissä monipuolisesti vaihtoehtoja

Kasinopelit ovat mukava ja yleistyvä harrastus. Osa pelaajista pitää kolikkopeleistä, joissa voitetaan tuurilla, toiset nauttivat taitoa ja tietoa vaativista pöytäpeleistä, kuten pokerista. Kasinopelejä voi ensin harjoitella leikkirahalla, ja pelata vasta myöhemmin oikealla rahalla vastuullisen pelaamisen säännöt muistaen. Esimerkiksi Cryptologic Casino tarjoaa taattua laatua nettikasinoissa ja peleissä. Moni Cryptologic Casino tarjoaa pelaajilleen muun muassa Marvelin brändiin perustuvia kolikkopelejä, joita on hauska pelata joko yksin tai yhdessä kaverin kanssa.

No Comments

Pyöräily harrastuksena

Yhä useampi suomalainen hyppää pyörän satulaan ja aloittaa harrastepyöräilyn. Se onkin erittäin helppo ja halpa harrastus. Pelkän harrastuksen lisäksi se voi olla hyödyllinen kulkuneuvo esimerkiksi työpaikalle.

Pyöräily sopii kaikille

Pyöräily ei katso ikää, sukupuolta tai edes kuntoa. Kuka tahansa, joka osaa pyöräillä, voi aloittaa säännöllisen harrastepyöräilyn. Tehtyjen tutkimusten mukaan yli puolet 15-74 -vuotiaista suomalaisista harrastaa jo pyöräilyä – vain harva laji pystyy samoihin lukuihin. Suosituin harrastepyöräilyn muoto on käydä pyörälenkeillä.

Ei vaadi kalliita sijoituksia

Suomessa on erinomaiset pyöräilymahdollisuudet. Kaikista kaupungeista löytyy kauniita ulkoilumaastoja ja pyöräteitä, jotka suorastaan kutsuvat aloittamaan harrastuksen. Tämän jälkeen aloitteleva harrastaja tarvitsee ainoastaan sopivan pyörän ja hyvän sään.

Tänä päivänä pyörämarkkinat ovat erinomaiset. Kaupoissa ja jopa netistä löytyy laajasti monenlaisiin tarkoituksiin valmistettuja erikois- ja peruspyöriä. Yksi tunnetuin netistä löytyvä pyörämyyjä on Cykelkraft.

Pyöräilykypärä pelastaa henkiä

Sopivan pyörän löydettyä on aika suunnata katse kohti lisävarusteita. Tärkein niistä on kiistatta pyöräilykypärä, joka on pakollinen lisävaruste jokaiselle pyöräilijälle. Muita pakollisia varusteita ovat pyörän valo ja heijastimet, jotka nousevat erityiseen tärkeyteen syksyisin. Pyörälenkille voi ottaa mukaan kevyttä syötävää ja ainakin puoli litraa juomista, kuten vettä tai urheilujuomaa.

Oikeanlainen harjoitusohjelma tuo tulosta

Pyöräilyn aloittamiseen ei tarvita pohjakuntoa. Joten jopa sohvaurheilijat voivat kavuta pyörän satulaan ja saada erinomaisia tuloksia oikeanlaisella harjoitusohjelmalla. Pyöräillessä kehon suuret lihasryhmät sekä sydän- ja verenkiertoelimistö saavat erinomaista harjoitusta. Tulosten näkemiseksi täytyy pyöräillä kevyesti hikoillen noin tunnin ajan ainakin 2-3 kertaa viikossa. Vain muutaman kuukauden harjoittelu vaikuttaa merkittävästi perus- ja lihaskuntoon.

Pyörän selässä unohtuu myös huolet

Fyysisten hyötyjen lisäksi pyöräillessä voi kerätä paljon henkistäkin hyötyä. Tutkimusten mukaan säännöllinen pyöräily vähentää stressiä ja etenkin aamuiset pyöräilymatkat työpaikalle auttavat keskittymään paremmin työpäivän aikana. Kauniissa maisemissa ja raikkaassa ulkoilmassa liikkuminen pistää hyvin helposti unohtamaan arjen murheet ja kiireet.

Pyöräilyä ei tarvitse harrastaa yksin

Suomessa on noin 140 pyöräilyseuraa, jotka järjestävät aktiivisesti erilaista ohjattua toimintaa. Tutustu siis oman kaupunkisi tarjontaan ja hyppää satulaan kokemaan pyöräilyn erinomaiset hyödyt – vaikka koko perheen kanssa!

Pyöräilylomat

Arkioloissa tapahtuvan pyöräilyn lisäksi harrastus on helppo ottaa mukaan lomalle. Lomalainen voi pienemmälläkin budjetilla suunnitella pidemmän pyöräilyreissun kotimaassa. Anteliaammalla budjetilla varustetut taas voivat lähteä seikkailulomalle kaukaisempiin kohteisiin. Suomen lähellä pyöräilylomia järjestetään esimerkiksi Baltian maiden läpi, ja kovakuntoisemmat harrastajat suuntaavat usein Alppien rinteille taitojaan kokeilemaan. Vaikka useimmat pyöräilylomat vaativat jonkinlaista peruskuntoa, vaadittavat taidot vaihtelevat lomien välillä. Osilla lomista itse pyöräily on pääosassa, ja reitit valitaan niiden vaativuuden mukaan. Toiset taas käyttävät pyörää kulkuvälineenä, ja pääosassa ovat reittien varrelle sijoittuvat nähtävyydet.

Pyöräily on upea tapa tutustua matkakohteen maisemiin, ja lomaa valitessa kannattaa miettiä, mitä sen aikana haluaa pyöräilyn lisäksi kokea. Ranskaan ja Italiaan matkustavat voivat esimerkiksi pyöräillä rauhassa kauniiden pikkukylien läpi, tutustuen matkan varrella sijaitseviin paikallisiin viinitiloihin. Afrikassa tapahtuvat pyöräilysafarit ovat rohkeiden matkailijoiden hommaa, ja tarjoavat mahdollisuuden villieläinten tarkkailuun täysin uudesta perspektiivistä. Riippuen matkakohteesta, pyöräilyporukka voi suunnitella reissun itse tai ottaa yhteyttä lajiin erikoistuneeseen matkanjärjestäjään. Pyöräilylomat sopivat loistavasti myös yksin lomaileville, sillä niiden aikana on helppo tavata saman henkisiä kavereita.

No Comments

Omistautunut jalkapallofani

Jalkapallo on yksi maailman suosituimmista urheilulajeista. Sen pelaaminen on helppoa, sillä se vaatii vain iloisen mielen, pallon ja joukkueen. Jos itse pelaaminen ei innosta, ei hätää, sillä myös muiden pelaamista on hauska seurata. Otteluita näkee netissä, baareissa, televisiosta ja toki myös livenä, ja moni lisää katsomiseen vielä vedonlyönnin: kuka tekee ensimmäisen maalin?

Vedonlyönti ja illanistujaiset

Monet innokkaat jalkapallon seuraajat tietävät joukkueista ja niiden kokoonpanoista niin paljon, että voivat hyödyntää taitojaan rahapeleihin. Jos ottelijoita seuraa aktiivisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, saattaa saada ensimmäisten joukossa tiedon loukkaantumisista tai uusista pelaajista. Tällaista tietoa voi hyödyntää vedonlyönnissä, sillä esimerkiksi kokoonpanomuutokset voivat liikuttaa pelin kertoimia valtavasti, ja tietenkin molempiin suuntiin.

Monet fanit ovat harrastuksensa kanssa yksin, mutta yhä useammat ovat alkaneet tutustua toisiinsa esimerkiksi Facebook-ryhmien kautta, ja osa löytää toisensa lajiin liittyvistä tapahtumista tai vaikka treeneistä. Muiden samanhenkisten kanssa on mukava järjestää illanistujaisia, joissa keskustellaan yhteisistä mielenkiinnonkohteista. Ottelupäivinä fanit taas voivat koota kisakatsomon, jossa herkutellaan, juodaan ja kannustetaan oma suosikkijoukkue voittoon.

Fanituotteet

Kaikista innokkaimmat jalkapallon seuraajat voivat sonnustautua erilaisiin fanituotteisiin. Kannattajalle sopivat tuotteet löytyvätkin netin eri online-kaupoista, joissa on runsas valikoima t-paitoja, huppareita, shortseja, pipoja, sukkia, reppuja ja esimerkiksi puhelimen suojakuoria, jotka kirjaillaan suosikkijoukkueen logolla. Näitä fanituotteita voi käyttää esimerkiksi suosikkijoukkueen otteluita katsoessa, heidän saavutuksiaan juhliessa tai toki myös koulussa ja töissä.

Vaatteiden lisäksi kannattaja voi hankkia mukeja, kyniä ja pullonavaajia, pieniä fanilippuja unohtamatta. Fanituotteet sopivat hyvin myös jalkapalloilijalle itselleen, joka voi ostaa muun muassa oman joukkueen logolla varustetun jalkapallon, juomapullon ja hikipyyhkeen. Jos otteluiden seuraaminen kotisohvalta kuulostaa mukavammalta, uskollinen fani voi myös kääriytyä suosikkijoukkueen väreillä koristeltuun vilttiin tai lakanoihin. Valinnanvaraa kyllä riittää!

Otteluliput

Jalkapallofani seuraa otteluita paitsi televisiosta, myös paikan päältä. Koska otteluliput menevät yleensä todella nopeasti, ostajan täytyy olla varautunut etukäteen. Lippuja täytyy joko mennä jonottamaan fyysiselle lippupisteelle tai ne voi yrittää napata itselleen netistä. Hyvin valmistautuneella ostajalla on syötettynä kaikki tarvittavat tiedot jo etukäteen, jolloin ostohetkellä ei tarvitse painaa kuin vain yhtä nappia.

No Comments

Liverpoolin kannattajat ja suomalaiset pelaajat

Liverpool on varmasti monelle suomalaiselle jalkapallon ystävälle tuttu seura. Suomen maajoukkueessakin yli 100 ottelua pelannut Sami Hyypiä edusti Liverpoolia kymmenen vuoden ajan vuosina 1999–2009. Perinteikkäässä englantilaisseurassa hän voitti himoitun Mestarien liigan pokaalin vuonna 2005. Samalla hänestä tuli historian toinen suomalainen Mestarien liigan voittaja. Lopettaessaan uransa Liverpoolissa, Hyypiä sai suuret suosionosoitukset.

Liverpoolissa on nähty suomalaisväriä toisenkin legendan toimesta. Suomifutiksen ikoni Jari Litmanen siirtyi kahden epäonnisen Barcelona kauden jälkeen Liverpoolin Sami Hyypiän kaveriksi tammikuussa 2001. Litmanen esiintyi alkuvuodesta hyvin, mutta valitettavasti loukkaantuminen piti hänet loppukauden sivussa. Seuraavan kauden hän joutui tyytymään Liverpoolin vaihtomiehen rooliin suuressa osassa pelejä. Litmasen Liverpool-aika jäi lopulta kahden kauden mittaiseksi.

Kannattajat

Liverpool on yksi englannin perinteikkäämpiä seuroja, ja usein joukkue mainitaan, kun puhutaan Valioliiga-joukkueista. Kannattajia löytyy ympäri maailmaa, ja Suomessakin on muutamia aktiivisia ja runsaslukuisia kannattajaryhmiä. Monesta urheiluravintolasta voi bongata Liverpool fanituotteet ihmisten päältä tai koristeena seinällä. Yksi kuuluisimmista kannatuslauluista kuuluu Liverpoolille. Ikoninen ”You Never Walk Alone” on varmasti useimmille urheilun seuraajille tuttu.

Omien sanojensa mukaan Liverpoolilla on suunnilleen 580 miljoonaa fania ympäri maailmaa. Luku on järjettömän suuri. Jo pelkästään Facebookissa ja Twitterissä seuralla on hieman vajaa 30 miljoonaa seuraajaa. Jos Liverpoolin fanimäärä on suuri, niin sitä on myös Liverpool FC:n kotistadion. Miltei pelistä toiseen loppuunmyyty stadion vetää lähes 60 000 jalkapallon ystävää saman katon alle.

Lisää suomalaisväriä ja yhtenäistä kannattamista

Liverpool on syystäkin monelle suomalaiselle tärkeä. Sami Hyypiän ja Jari Litmasen ohella suomalais-italialainen Lauri Dalla Valle on pääsyt pelaamaan Liverpoolin paidassa. Joukkueen akatemiassa vuonna 2006 aloittanut nuorukainen solmi Liverpoolin kanssa ammattilaissopimuksen täytettyään 17 vuotta. Kahden reservijoukkueessa pelatun kauden jälkeen Dalla Valle teki debyytin edustusjoukkueessa heinäkuussa 2010 Eurooppa liigan karsintaottelussa. Elokuussa 2010 hän siirtyi edustamaan Fulhamia.

Voisi sanoa, että on pienimuotoinen harvinaisuus nähdä suomalainen pelaaja Valioliigassa pelaavan seuran paidassa. Liverpoolissa on kuitenkin nähty kolme suomalaista eri pelaajaa, mikä osaltaan selittää seuran suosion Suomessa. Sami Hyypiä lisäksi oli vielä joukkueen kapteeni, mikä on käsittämättömän kova suoritus. Liverpoolin kannattajamäärissä ei näy vähenemisen merkkejä, ja viime aikojen menestys todennäköisesti vain lisää seuran faneja.

No Comments

Fanituotteet tuovat potkua joukkueeseen

Fanituotteista on hyötyä sekä joukkueelle että sen faneille. Riippuen joukkueen tasosta ja tavoitteista kannattaa harkita tarkkaan, millaisia tuotteita oma ryhmä vaatii. Matalan kynnyksen liikuntaryhmillä ei välttämättä ole mahdollisuuksia panostaa paljon tuotteisiin, mutta on hyvä harkita, saadaanko niiden avulla enemmän näkyvyyttä ja jopa sponsoreita. Yhtenäiset asut luovat tarvittavaa tiimihenkeä, ja laadukkaat tuotteet tulevat käyttöön.

Joukkuetuotteet kertovat katsojille joukkueen yhteishengestä, ja niihin panostettujen rahojen avulla voidaan hankkia monia pieniä harjoituksia helpottavia asioita. Näkyvyys ja tiimihenki poikii usein uusia ideoita, kuten promotapahtumia, joiden avulla joukkueelle on mahdollista kerätä rahaa. Tiimi, joka esiintyy myyjäisissä tai vaikkapa kaupungin tapahtumassa oman joukkueen yhtenäisissä asuissa, antaa kuvan uskottavasta ja vakavasti otettavasta harrastajaryhmästä.

Panosta laatuun

Fanit ympäri maailmaa tuntevat toisensa pelipaidoista tai muista joukkueen logolla varustetuista tuotteista. Ne yhdistävät ja viestivät kiinnostuksesta. Tuotteiden avulla osoitetaan myös kannatusta joukkueelle. Sarjataulukossa matalammillakin lukemilla painivien joukkueiden tavoite on monesti nousta ylemmäs, ja siihen ne tarvitsevat kaiken mahdollisen avun faneilta ja yhteistyökumppaneilta. Haluttu tuote on tyylikäs, laadukas ja joukkueensa näköinen.

Olivat näkyvyyttä tuovat tuotteet sitten avaimenperiä, joukkuevaatteita, kulkuneuvoja tai kaulaliinoja, tulee niiden kohdalla panostaa laatuun. Axonprofil panostaa tuotteiden käytännöllisyyteen ja korkeaan laatuun. On tärkeää pohtia, mihin tarkoitukseen valittu tuote on tarkoitettu. Asiakkaille jaettavat tai myytävät fanituotteet saavat eniten mainosta, jos niistä on hyötyä käyttäjille pitkällä aikavälillä. Oman joukkueen käyttöön tulevien tuotteiden tulee soveltua käyttötarkoitukseen.

Sponsorien hankkiminen kannattaa

Erilaisilla urheilujoukkueilla on erilaisia tavoitteita, ja niitä kaikkia varten on olemassa sopivat sponsorit ja fanituotteet. Lajista kiinnostuneet, itse sitä harrastavat ja sen piiristä yleisön löytävät yritykset kiinnostuvat joukkueesta, jolla on hyvä henki. Joukkue voi olla lajissa matalalla tasolla, mutta pyrkiä korkeammalle. Toisaalta se saattaa herättää kiinnostusta myös muilla keinoilla, kuten hyväntekeväisyydellä.

Sponsoreita on tarjolla tietenkin huippu-urheilijoille, mutta hyvin laadittu sponsorihakemus voi poikia yhteistyökumppaneita oman alueen vaikuttajista. Joukkueen kannattaakin miettiä, millaiset yritykset jakavat yhteistyöhön soveltuvia arvoja. Sponsoreille tärkeintä on näkyvyys ja joukkueen edustus. Paikkakunnan omat maskotit saattavat saada paljon tilaa mediassa, vaikka eivät kilpailisikaan lajissaan aivan huippusijoista. Jokainen joukkue voi asettaa tavoitteensa sponsoreiden suhteen tasonsa mukaan.

 

Markkinoiden fanituotevalikoima on valtava, ja moni sokeutuukin valinnanvaikeudesta sopivia tuotteita etsiessään. On erityisen tärkeää, että tilannetta tarkastellaan objektiivisesti; urheilujoukkueen kannattaa ennemmin tilata juomapulloja kuin lompakoita.

Helpotusta päivittäiseen treenaamiseen

Niin kuin ollaan jo mainittu, urheilujoukkueelle tarkoitettujen tuotteiden tulee soveltua käyttötarkoitukseen. Tuotteita valitessa on siis tärkeää pohtia sitä, millä tavalla ne helpottaisivat tai parantaisivat päivittäistä treenaamista.

Esimerkiksi joukkueen logolla koristellut hikinauhat, juomapullot tai vaikka heijastimet ovat oiva tapa yhdistää käytännöllisyys ja yhteisöllisyys toisiinsa. Hikinauha estää hien valumisen kasvoille, ja heijastin taas suojaa onnettomuuksilta.

Sisäpiirivitsit tuotteiksi

Jokaisella urheilujoukkueella on omia sisäpiirivitsejä. Joukkueen maalivahti on ehkä tunnettu kisamatkoilla hyviksi todetuista iskulauseistaan, ja valmentajan tiedetään olevan talvikeleillä aina myöhässä, koska auton ikkunat ovat jäässä.

Axonprofilista löydät sopivat tuotteet juuri tällaisiin sisäpiirivitseihin. Voit esimerkiksi painatuttaa joukkueen logon pullonavaajaan tai jääraappaan, tai vaikka ensiapulaukkuun. Tällaiset tuotteet kasvattavat myös itse joukkueen yhteishenkeä.

Kangasmerkki joukkuetakkiin

Jotkut joukkueet ovat innostuneet kangasmerkkien keräilystä. Jokaisesta tapahtumasta voidaan saada oma kangasmerkki, joka ommellaan joukkuetakkiin tai housuihin muistuttamaan yhteisistä ajoista ja onnistumisista. Vähän kuin partiossa!

No Comments

NHL-joukkueen kannattaminen on elämäntapa

Suomalainen NHL-joukkueen kannattaja joutuu koville. Aikaeron vuoksi hän joutuu valvomaan epäinhimillisiin aikoihin pystyäkseen seuraamaan pelejä. Jos joskus tekee mieli päästä paikan päälle katsomaan otteluita, on edessä pitkä lento, aikaeron rasitusten kestäminen ja tietenkin suuret lento- ja majoituskustannukset. Kaiken tämän lisäksi saattaa hyvinkin joutua selittelemään, miksi kannattaa jotakin NHL-joukkuetta, mikä omissa Liigan joukkueissamme on vikana?

Mutta kyllä se on kaiken sen vaivan väärti! Suurimman tyydytyksen tuottaa tietysti oman joukkueen hyvä menestys, minkä lisäksi kaikki se muu joukkueen edesottamusten seuraaminen, peliin valmistautuminen, saman henkisten ihmisten kanssa keskusteleminen, iloitseminen ja sureminen tuovat elämään lisää asioita.

Fanituotteet ovat osa penkkiurheilua

Kun lähtee seuraamaan oman suosikkijoukkueen peliä kavereitten luo, urheilubaariin tai jopa paikan päälle, asiaan kuuluu pukeutua joukkueen väreihin. Suurin paine oikeanlaiseen pukeutumiseen on tietysti silloin, kun on onnistunut järjestämään itselleen kisamatkan rapakon taakse, mutta tosifani käyttää joukkueensa fanituotteita arjessaankin.

NHL-fanituotteita ei enää tarvitse hakea Amerikasta asti, vaan tuotteita on helppo tilata internetistä esimerkiksi Supportersplace. Kun aikaisemmin piti pyytää kaverin äidin sukulaista tuomaan fanikaulaliinan kaukomailta ja sitten jännittää, onnistuuko täti tuomaan oikean huivin, voi nyt helposti tehdä tilauksen turvallisesta verkkokaupasta.

Vedonlyönti lisää jännitystä ja tiivistää tunnelman

Jos haluaa lisätä kannattamansa joukkueen seuraamiseen rippusen jännitystä, on vedonlyönti oiva tapa tehdä se. Kunnon fani veikkaa tietysti aina, että oma joukkue voittaa. Mutta kun on pitkään ja läheltä seurannut jotakin seuraa, saattaa hyvinkin tietää jotakin sellaista, minkä vuoksi kannattaakin veikata oman suosikkijoukkueensa vastustajaa voittajaksi. Näin toimimalla saattaa hyvinkin voittaa huomattavan summan, jos uskaltaa panna riittävän suuren panoksen silloin, kun kertoimet ovat suuret.

Kaveriporukassakin vetoa voi löydä monesta eri asiasta. Parhaat mahdollisuudet voittoon on tietysti henkilöllä, joka tuntee joukkueen parhaiten. Oman mausteensa tilaisuuteen tuo, jos vastustajajoukkueen kannattajiakin on paikalla.

Urheilujoukkueen kannattaminen on raskasta työtä, jos se vaatii herätyksen pikkutunneilla ja pitkän välimatkan sietämistä. NHL-joukkueiden kohdalla tilannetta helpottaa monissa joukkueissa pelaavat suomalaiset, jotka saattavat hyvinkin olla tavattavissa Suomessa kesäkaudella, jolloin joukkueella ei ole pelejä.

No Comments

Suomalaiset ovat uhkapelejä rakastavaa kansaa

Suomessa rahapelejä on pelattu jo 1600-luvulla, mutta nykymuodossaan rahapelit ovat olleet olemassa 1920-luvulta saakka. Hedelmäpelit alkoivat kasvattaa suosiotaan 1960-luvulla ja rulettia on pystynyt pelaamaan ravintoloissa vuoden 1969 jälkeen. Tämän jälkeen myös muut pöytäpelit nostivat nopeasti suosiotaan ja esimerkiksi blackjackia on Suomessa voinut pelata vuodesta 1982.

Useat suomalaiset harrastavat uhkapelaamista lähes tietämättään. Arviolta puolet suomalaisista lottoaa joka viikko, joten sitä voi jo hyvin kutsua harrastukseksi. Uhkapeleiksi mielletään helposti vain nettipelit ja erilaiset vedonlyönnit, mutta lottoaminen ja veikkaus kuuluvat yhtä lailla uhkapelien sarjaan. Voisi siis sanoa, että lähes jopa puolet suomalaisista harrastaa uhkapelejä. Miksipä ei, ovathan uhkapelit potentiaalisesti hyvinkin tuottoisa harrastus.

casino_164637023

Uhkapelien suosiolle on monia syitä

Suomalaiset pelaavat viidenneksi eniten maailmassa, sillä jopa 80 % suomalaisista kertoo pelanneensa jotakin rahapeliä viimeisen vuoden aikana. Suosioon on syynä esimerkiksi nettikasinot, jotka tekevät pelaamisesta helppoa.

Rahan lisäksi uhkapelit tarjoavat jännittävää puuhastelua, minkä vuoksi niitä pelataan runsaasti myös mukavana ajankuluna. Joillekin syynä ovat puhtaasti sosiaaliset tekijät – pelataan koska ystävät ja tuttavatkin pelaavat. Joillekin pelaajille motiivina saattavat toimia pelien tuomat haasteet, sillä esimerkiksi perinteiset korttipelit tuovat älynystyröille töitä. Suomalaisten peli-intoa selittää osittain myös se, että rahapeliautomaatteja on lähes kaikkialla. Niitä voi pelata kauppareissulla, bensa-asemilla tai yökerhoissa.

Rahapelien pelaaminen netissä

Pelaajalle saattaa iskeä valinnanvaikeus hänen yrittäessään valita netistä itselleen sopivaa peliä, sillä pelien määrä on lähes rajaton. On erilaisia hedelmäpelejä ja muita kolikkopelejä, korttipelejä ja onnenpyöriä. Näistä suosituimpia ovat kuitenkin perinteiset pöytäpelit, kuten jännitystä nostattava ruletti, pelaajansa haastava pokeri tai suursuosikki blackjack. Etenkin kahdessa viimeisessä pelaajan on mahdollista vaikuttaa itse pelin kulkuun, joten peleissä on enemmän haastetta kuin puhtaasti sattumaan perustuvissa arpa- ja kolikkopeleissä.

Suomessa on voitettu suuria summia rahapeleistä ja onpa yksi onnekas suomalainen päässyt Guinnessin ennätysten kirjaankin voittamalla nettikasinolla olevasta hedelmäpelistä 17,8 miljoonaa euroa. Ennätys kuitenkin rikottiin, kun vielä suurempi potti jaettiin brittiläiselle miehelle.

No Comments

Vesiurheilu Suomessa

Tuhansien järvien maassa on myös mahdollista harrastaa monipuolisesti vesiurheilua, ainakin kun säät sen sallivat. Vuodessa ei kuitenkaan ole kuin pari kuukautta kesäisiä kelejä, joten mikäli et erityisesti pidä avantouinnista, on ulkovesilajien aikaikkuna Suomen suven mittainen, toisin sanottuna ikävän lyhyt. Suomen kesäiset sisävedet ovat kuitenkin loistavan kauniita harrastuspaikkoja niin uimareille kuin veden päälläkin liitäville harrastelijoille.

Ympäri maata voit löytää sukelluskouluja, mikäli pinnanalainen maailma kiehtoo. Erityisesti rannikkoseudulla asuvien harrastusmahdollisuudet ovat sukelluksen parissa loistavat. Vaihtoehtoisesti voit ottaa käyttöösi erillisen kulkupelin veden päällä liikkumiseen. Purjehtiminen ja esimerkiksi vesijetit ovat kovassa käytössä lyhyen kesämme aikana. Vesillä liikkuminen ei toki ole halpa harrastus, ja tarvitset usein erillisen koulutuksen sen aloittamiseen, mutta vapauden tunne sielussasi ja tuulen tuiske kasvoillasi lämpimänä kesäpäivänä ovat aina sijoituksen arvoisia.

Eikä lyhyt kesä ole useimmille vesiharrastuksille mikään este, löytyyhän meiltä onneksi uimahallejakin! Esimerkiksi vesijuoksu on tehnyt tuloaan ja keränneet suosiota viime vuosina, muutenkin kuin vain eläkeläisväestön parissa. Sukeltelua uimahalleissa ei pääse kunnolla harrastamaan, mutta muiden uinnista kiinnostuneiden kannattaa varata itselleen liput hallin lämpöön ainakin talvikauden ajaksi. Useimpien uintiseurojen toiminta keskittyy pääasiassa uimahallien sisätiloihin, missä optimaalisiin uintisuorituksiin saadaan parempi harrastusympäristö. Uinti on erittäin urheilullinen ja miellyttävä harrastuslaji, jonka parissa voit viihtyä niin itseksesi kuin muidenkin kanssa, seurassa tai sen ulkopuolella.

No Comments

Suomen suurimmat peliareenat

Pari asiaa tehdään Suomessa hieman toisella tavalla kuin useimmissa muissa maissa. Yksi on alkoholin myynti ja toinen rahapelipalvelut. Molemmat ovat Suomessa ns. säännösteltyjä, kuten useimmat suomalaiset varmasti jo tietävätkin. Samalla linjalla näissä asioissa on myös Ruotsi. Alkoholin vähittäismyyntiin on eräitä poikkeuksia lukuunottama yksinoikeus Alkolla ja rahapelitoiminta on perinteisesti ollut RAY:n käsissä, Ahvenanmaalla tosin toimii peliyhtiö PAF.

Näihin monopolijärjestelyihin on varmasti hyvät syynsä, mutta peliharrastajien näkökulmasta se on valitettavasti usein tarkoittanut myös melko vaatimattomia pelimahdollisuuksia. Varsinkin mietittäessä, mitä tulee pelien ajanmukaisuuteen ja monipuolisuuteen. Kolikkopelejä (joita on runsaasti joka puolella maata) lukuunottamatta esimerkiksi mahdollisuudet pelata ruletin ja blackjackin kaltaisia klassisia kasinopelejä ovat maassamme olleet näihin päiviin asti hyvin rajallisia.

http://www.pokerlistings.fi/assets/photos/_resampled/CroppedImage320180-grand-casino-helsinki.jpg

Suomesta löytyy kuitenkin yksi kansainväliset normitkin täyttävä kasino, nimittäin pääkaupungissamme sijaitseva Casino Helsinki. Se on yksi harvoja paikkoja Suomessa jossa voit pelata esimerkiksi rulettia, pokeria ja blackjackia. Suuria pelihalleja löytyy toisaalta esimerkiksi muualta Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Oulusta sekä muista suurimmista kaupungeista. Pelihallien pelivalikoimassa on kuitenkin yleensä enemmän biljardia, snookeria, dartsia ja keilailua kuin kasinopelejä. Yleensä myös flippereitä ja muita kolikkopelejä on tarjolla.

http://www.pokerstarsblog.de/de/blog/chips_EPT9BER_Chips_Neil%20Stoddart.jpg

Pokerikilpailujen järjestäminen on näistä samoista syistä melko vaatimatonta Suomessa. Turnaustasolla pokeria voi kuitenkin pelata esimerkiksi Suomen livepokerin mestaruuskisoissa, jotka pidettiin juuri hiljattain 12. – 15. päivä joulukuuta. Kilpailu järjestetään Prahassa, ja turnauksessa pelataan mm. Omaha Holdemia rajoitetulla ja vapaalla panoksella. Kaikki suomalaiset pelaajat ovat tervetulleita. Turnaus pidetään Hotel Hiltonissa, joka on vain 10 minuutin kävelymatkan päässä pelaajien majoitushotellista Marriott Hotel Praguesta.

https://lh5.ggpht.com/FAUNYhG31Lomfh3b-dlJWEPSwGu0PfdeHhS95En81X2KqOjWfwtT1dBqFJcpo0X7Rw=w300

Internet on kuitenkin sitä varsinaista nykyaikaa, ja se on lopullisesti muuttanut tilanteen myös peliharrastajien osalta. Nyt kasinopelejäkin voi pelata kätevästi internetin välityksellä kotoaan käsin. Suomalaiset ovatkin innokkaasti ottaneet uudet pelipalvelut käyttöön, ja erityisesti Full Tilt –pokerisivusto osoitteessa http://www.fulltilt.com/fi/casino on saavuttanut suuren suosion. Tämä palvelu on varsinainen pokeri- ja kasinopelien harrastajan unelma, ja pelaaminen onnistuu tietokoneen lisäksi myös kannettavilla iOS– ja Android-laitteilla. Eli pelaamista voi harrastaa vaikka älypuhelimella. Palvelu on lisäksi täysin suomenkielinen.

Uuden peliharrastuksen aloittaminen on nykyään huomattavasti helpompaa kuin aikaisemmin – kiitos internetin ja muiden teknisten innovaatioiden. Sekä taustatieto, valmennus että varsinaiset pelipalvelutkin ovat nyt myös suomalaisten pelaajien tavoitettavissa ilman, että tarvitsee ostaa junalippua Helsinkiin.

No Comments

Talvilajin valitseminen Suomessa

Suomi on todellakin talvilajien luvattu maa. Talvella harrastettavien lajien määrä liikkuu varmasti sadoissa, mutta tässä käydään muutama yleisimmistä ja tunnetuimmista lajeista. Kenties sinunkin kannattaisi lähteä näytön ääreltä ulos kokeilemaan jotain näistä hauskoista harrastuksista?

Hiihtäminen on perinteisimpiä suomalaisia lajeja, mutta lajin suosio on kärsinyt kovasti erityisesti vuoden 2001 Lahden dopingskandaalin jäljiltä. Hiihtoa harrastetaan enemmän iäkkäiden keskuudessa, eivätkä nuoret ole innostuneet vetämään suksia jalkaansa enää entiseen tapaan. Hiihto ei ole kuitenkaan tietenkään liikuntamuotona muuttunut mihinkään, ja harrastajia löytyy Suomesta edelleen muita talvilajeja enemmän, jääkiekkoa lukuunottamatta.

Laskettelu suksilla tai lumilaudalla on jo pitkään ollut suosituimpia talviharrastuksia niin nuorten kuin aikuistenkin keskuudessa. Erityisesti lumilautailu on saanut huomiota ja kiinnostusta nuorison keskuudessa muodikkaana liikuntamuotona. Laskettelu on kuitenkin useimmille liian kallis harrastus, jossa varustekulujen lisäksi hiihtokeskuksien kausikortit ja matkustuskulut nousevat kohtuuttomiksi.

Moottoriurheilu on Suomessa ollut jo pitkään kova juttu, eikä talvellakaan tarvitse jäädä ilman bensiinin katkeraa tuoksua – moottorikelkat ovat erinomaisia touhuamisvälineitä hurjapäille, jotka vaativat vauhtia myös vuoden kylmimpinä kausina. Kelkkailu on toki kallis harrastus, mutta talvikaudella jokainen moottoriajoneuvoista kiinnostunut saa rahoilleen varmasti vastinetta. Riskinä harrastukseen sijoittamisessa on talvien vähälumisuus, jolloin kelkka on jätettävä talliin odottamaan seuraavaa vuotta. Oman kelkan seisottamista voidaan välttää harrastamalla moottorikelkkailua vuokravälineillä, mikä tosin tulee pitkällä aikavälillä vielä kalliimmaksi.

No Comments